Luin äsken kaikki kirjoittamani jutut. Huhhuh, olen näköjään käynyt aika alhaalla. Nyt on ollut helpompaa; ero on päätetty ja julkistettu. On se eroaminen vaan kamalaa, onneksi on nämä tekstit muistuttamassa siitä ettei yhteenpaluu ole vaihtoehto.

Nuo runot on aivan kamalia ja huonoja, mutta ei niitä olekkaan taiteeksi tarkoitettukaan. Ne on sellaista tunteiden vyörytystä. Pystyn vahvasti muistamaan ne fiilikset, joita oli noita kirjoittaessa. Ne on vähänku jotkut laulut on.

Olen kokenut kaikkea superjännää viimeaikoina. On ollut hauskaa; uusia ystäviä, tuttavuuksia ja kämppiksiä. On ollut uusia paikkoja, tapahtumia ja haasteita. Olen myös nauttinut niistä vanhoista jutuista, vaikka ne ovatkin katoava luonnonvara. Ennen kaikkea olen elänyt intohimoista elämää- ilman rakkausjuttujakin se voi olla mahdollista.

Olen oppinut niin paljon kaikesta muutamassa kuukaudessa; tuntuu että alan olla puoliksi valmis tähän maailmaan. Tuntuu että pärjään! Teinpä listan jutuista, joita olen tehnyt kesällä:

- Olen kuherrellut

- Olen herkutellut kohta kaikki ravintolat läpi

-Olen mennyt saarelle laivalla

-Olen juhlinut ainakin tupareita, läksiäisia, häitä, juhannusta ja ylllätyssynttäreitä.

-Olen riidellyt ja ratkaissut riidat

-Olen eronnut

-Olen saanut ainakin 3 uutta ystävää

-Olen käynyt festareilla

-Olen syönyt kaikkia lempparijätskejä

-Olen lenkkeillyt kauniissa paikoissa

-Olen fiilistellyt kukkia

-Olen suorittanut sukulaisuusvelvollisuuksia kiitettävissä määrin

-Olen syventänyt kaveruuksia ystävyksiksi

-Olen oppinut luottamaan omaan jaksamiseeni

-Olen oppinut kuuntelemaan omaa jaksamistani

-Olen ollut hyvillä mielin tekemättä gradua

-Olen ollut sopivissa määrin melankolinen

-Olen löytänyt omat vahvuuteni ja heikkouteni työelämässä

-Olen lukenut tarpeeksi, mutta ei liian älyllistä kirjaa

-Olen oppinut näkemään tulevaisuuden innostavana seikkailuna

Ja KUITENKIN päällimmäisenä mielessä on, että olen kokenut menettäneeni menneisyyteni. Miksei mikään riitä.

Toisaalta onko se niin huono asia, jos nykyisyydessä on hyvä olla?