"Mä annan sut pois mä päästän sut pois, vaikka sattuu. Sä annat mut pois sä päästät mut pois. Kaikkeen tottuu."

Kaikkeen tottuu. Todellakin se on totta. Tuosta ajatuksesta pidän kiinni, kun aloitan uutta lukua elämässäni.

--------------------------------------------------------------------------------

Tänään nukuin neljään. Hienosti tuhlattu vuorokausi. Kamala syyllisyys ja pökertynyt olo. Viivytin eilen nukkumaanmenoa - neljään - vältelläkseni velvollisuuksia. Näköjään osaan sen taidon yhä. Onneksi suoritin ne velvollisuudet ja mieli on sinäänsä kevyt. Mistähän tuo arjen velvollisuuksien pakoilu oikein kertoo? Haluanko irtautua todellisuudesta ja olla omassa maailmassani? Pelkään, että siinä tulee vielä kovin, kovin yksinäistä.

Minulla on uusi työ. Se pitää otteellaan minut kiinni arjen pyörässä. Siitä irtautuminen edes päiväksi ei sovi minulle. Väsymystä en työssäni tunne. Työssä tuntuu, että pystyn mihin vain. Rakastan työtunteja. Sitä, että joku pakottaa tekemään työt siinä ajassa kuin ne kuuluukin tehdä. Silloin olen parhaimmillani-olen eloisa,kupliva,iloinen.

Ehkä se väsymys purkautuu sitten niissä järjettömän pitkissä aamuissa. Kaikki reippaus ja skarppaus sulaa niiksi aamuiksi, kun elämä ei tunnu heräämisen arvoiselta.

Tai ehkä tarvitsen vain lapsen tai koiran, joka herättää minut aamuisin muistuttaen olemassaoloni pakollisuudesta.